Monelle meistä on jo koulussa nakutettu huolella mieleen se, että terveellinen ruokavalio on tärkeää. Tuolloin asiaa kuitenkin lähestytään lähinnä tieteellisestä näkökulmasta, eikä käytännön esimerkkejä ruokavalion tärkeydestä aina muisteta antaa siinä määrin että asia menisi oikeasti oppijoilleen perille niin, että he inspiroituisivat syömään elämässään paremmin. Olemmekin päättäneet oikaista tämän ongelman luomalla tämän informatiivisen artikkelin, josta saat tosielämän esimerkkejä siitä, kuinka paljon hyvä ruokavalio oikeasti vaikuttaa elämääsi ja kuinka suurella tavalla elämäsi voi muuttua uudenlaiseen ruokavalioon siirtymisen myötä. Tiesitkö, että terveellisempään ruokavalioon siirryttyäsi sinulle jää esimerkiksi enemmän aikaa Unibet mobiilin pelaamiselle?
Voit vapaasti jakaa tätä artikkeliä myös ystävillesi, jotta hekin tietävät kuinka mittava ongelma on kyseessä ja kuinka helpolla tavalla omaa ruokavaliota voikaan korjata.
Vääränlainen ruokavalio on suuri ongelma
Vaikka Suomessa moni onneksi vielä suosiikin kotitekoista ja terveellistä ruokaa ja kaikki markkinoita saatavat ruoat ovat Euroopan terveysstandardeiden mukaiset, ei tilanne ole aivan yhtä onnekas kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi Yhdysvallat on loistava malliesimerkki siitä, millaiseksi tilanteen ei pitäisi koskaan äityä missään maassa.
Yhdysvalloissa pikaruoka on hyvin edullista, ja juuri siitä syystä ihmiset valitsevat sen yhä kasvavissa määrin jopa pääasialliseksi ruokavaliokseen. Ei heitä voi syyttää siitä: se on nopeaa, helppoa ja edullista. Kun ruokaa voi saada näin helpolla tavalla, miksi he haluaisivat maksaa enemmän vain siksi, että saisivat suuremmalla työllä valmistaa ruokaa itse kotona? Kaikki eivät kuitenkaan ymmärrä, kuinka suuri ongelma pikaruoka oikeasti on ihmisten terveydelle. Ei ole sattumaa, että Yhdysvalloissa jopa suurin osa ihmisistä on ylipainoisia ja että sydän- ja aivoinfarktien osuus nuortenkin ihmisten kuolemissa on jatkuvasti kasvussa. Pikaruoka sisältää nimittäin suuria määriä huonoja rasvoja, jotka tukkivat suonia aiheuttaen lopulta infarktin riskin. Lisäksi ruokien sisältämä vehnä, suola ja sokeri aiheuttavat muita terveysongelmia kuten ylipainon, joka osaltaan tuo peliin paljon muitakin ongelmia.
Vaikka pikaruoan syöminen saattaakin siis vaikuttaa hyvältä, nopealta ja edulliselta keinolta, ei se pitkässä juoksussa ole hyvä ratkaisu. Itseään voi hyvällä omatunnolla hemmotella pikaruoalla vaikka kerran kuukaudessa, mutta muuten olisi hyvä suosia kotimaista ja itsetehtyä puhdasta ruokaa. Miksi? Vastaus on simppeli: kun teet ruoan itse, voit hyvin pitkälti vaikuttaa siihen, mitä se sisältää. Alusta lähtien itse valmistettu ruoka ei sisällä pirullisia piilorasvoja tai pelottavan suuria määrä vehnää, suolaa tai sokeria, vaan juuri niitä aineksia, joita siihen itse lisäät.
Vaihtaessasi pikaruoan itsetehtyyn ruokaan huomaat pian, että sinulla on huomattavasti enemmän energiaa kuin aikaisemmin. Jaksat esimerkiksi lähteä lenkkipolulle tai salille, ja illalla jaksat tehdä muutakin kuin vain maata sohvalla. Jaksat pitkästä aikaa tehdä asioita joita jaksat ja pelata vaikkapa pitkästä aikaa suosikkikasinosi Unibetin laajan valikoiman pelejä!